Temppufilosofiaa

 


 

filosofiaa

Temppufilosofiaa

Temppuintoiluni alkoi nyt jo edesmenneistä kesyrottaveljeksistä Vesasta (Vagabond's Starshine) ja Jenkasta (Vagabond's Brandon Lee), ja jatkui nykyisiin kolmeen kissaani, joiden kanssa ollaankin "tempputassuiltu" ahkerasti. Olen myös pikkuhiljaa aloittelemassa yhteistä tempputaivalta 16-vuotiaan Finesse-tamman kanssa. Temppuiluistani Finen kanssa olisi tarkoitus raportoida tarkemmin Tempputurpa-blogissa.

Temppumottoni nro. 1 kuuluu, että "tekemällä oppii". En siis ole mikään "oppikirjakouluttaja", vaan ajattelen että mutulla sekä tilannetta ja eläintä tarkkailemalla pärjää.

Aloitan yleensä temppuilun uuden tempputoverin kanssa, on eläin sitten lajiltaan mikä tahansa, yhdellä tai kahdella yksinkertaisella tempulla. Niiden opettelun aikana pystyy samalla hyvin hahmottamaan eläimen yksilölliset piirteet ja oppimistavat joiden pohjalta lähdetään etenemään.


Tässä jotain temppufilosofiani pääpiirteitä, joita noudatan on tempputoveri lajiltaan sitten rotta, kissa, koira tai hevonen: